The Masters 2011 Häviäjän postaus

Vuoden rytmittyminen neljän major-turnauksen ympärille on paperilla todella hauska ajatus: pelataan vähän frisbeegolfia kavereiden kanssa, juodaan kaljaa ja voittaja saa kiertopalkinnon kaappiin vuodeksi. Viikonloppuna pelattiin The Masters 2011, jonka Ykä voitti yhden heiton erolla ennen Hämppistä. Pesonen oli kolmas ja minä-Joonas neljäs. Ihan hauskat pelit, mutta päällimmäinen tunnelma on vitutus. Mistä tämä majorin jälkeinen vitutus (MJV) oikein johtuu?

Tänä vuonna kisattiin ennätysmäisen rennossa tunnelmassa. Pelaaminen oli koko ajan melko hauskaa, vaikka jäin kärjestä tasaisesti koko ajan. Mastersin jälkeisiin parigolfkisoihin oli tulossa huomattava määrä osanottajia, ja varsinaisen kisan viimeisiä väyliä pelatessa oli ihan oikean kilpailun makua, kun media ja katsojat seurasivat poolia. Siitä huolimatta voittaja ei kehtaa tuulettaa ratkaisuputin jälkeen, koska muita pelaajia vituttaa hävitä ja muita vituttaa kun voittaja ei kehtaa tuulettaa.

Palataanpa kesäkuuhun. Tukholman Masterseissa Putkonen voitti, eikä häviö harmittanut minua paljoa (ainakaan muistaakseni). Kaikki pelaajat olivat kiertäneet radan tasan yhtä monta kertaa, joten kaikilla oli yhtäläiset mahdollisuudet soveltaa omaa peliä uuteen ympäristöön ja Putkonen onnistui siinä kiistatta parhaiten. Joona oli tuolloin meistä monipuolisin ja varmin.

MJV:n minimoimiseksi heitän ilmoille ajatuksen, että edes yhden vuosittaisen majorin idea olisi pelata kaikille entuudestaan tuntemattomalla radalla. Onko tarkoituksenmukaista, että pelaajat voivat käydä ennen kisaa hieromassa loputtoman määrän kisasimulaatioita ja viivata pelikirjaan isolla tussilla kullakin väylällä kussakin olosuhteissa käytettävän kiekon ja heittotekniikan?

Itken sitä, etten pääse joka viikko pelaamaan Talissa. Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että Pesonen pyyhki minulla lattiaa, vaikka oli pelannut tällä kaudella liioittelematta sata kertaa vähemmän kuin minä ja Talissa korkeintaan yhtä monta kertaa. Olen vain huono häviäjä.

Olen käynyt nyt alkuviikosta kisojen jälkeen muutaman kerran pelailemassa, mutta peli ei kulje yhtään, eikä oikeastaan kiinnosta ollenkaan. Kiekot on paskoja ja puut kasvaa eri paikoissa kuin ennen. Ei kiinnosta kehittää peliä tai keskittyä heittoihin ollenkaan. Onneksi saan olla viikonlopun töissä, niin ei tartte miettiä pelaamista.

Lopuksi hampurilaismallisesti kiitos Ykälle huikeista synttärikekkereistä ja Pesoselle holarista, joka pelasti päivän. Kuten todettua, hieno juttu, että frisbeegolfin varjolla saa kasattua niin paljon hyviä tyyppejä yhtä aikaa samaan paikkaan.