Longest Drive

Blogissa on ollut päivitysten suhteen hiljaista, mutta kävijälaskuri kavaltaa innokkaat lukijat, joten näen tilaisuuden tarinoida. Laajavuori DGP on korkattu tälle kaudelle ja kaksi kierrosta heitelty. Tämän päivän kierroksella kolme tuplabogia, mutta tulos silti +2 eli (muistaakseni) oma ennätys, ainakin pirkkuja tuli paljon. Kuvat elävöittää tekstiä: tässä avaus yhdelletoista, joka on 70-metrinen metsäinen hysseväylä, kori ei näy tiille. Siinä elettiin kilahduksen ihanassa toivossa monta jännittynyttä sekunnin kymmenystä kun kiekko jatkoi väylää pitkin puiden taakse. Tuliko holari? No ei.

Varsinainen syy, miksi kirjoitan on väylä kuusitoista, Laajavuoren huikein väylä. Par 4, pituus 184 metriä laskettelurinnettä alaspäin. Väylä, johon jokaisen pitää päästä heittämään vähintään kerran elämässään. Frisbeegolfissa se on kovin jätkä joka heittää pisimmälle, mitä väliä että alamäkeen?

Eilen avasin huonosti väylän vasemmalle puolelle, mutta heitin 40-metrisen lähestymisen tolppaan. Eagle jäi siis metrin päähän. Tämän päivän kierroksella opin edelliskierroksen virheestä ja heitin paremmin. Heitin kovaa väylän oikeaa laitaa pitkin ja luotin loppufeidiin. Kiekko liiti täysin suoraan n. 150 metriä ennen kuin alkoi feidata. Ylhäältä heittopaikalta katsottuna etäisyydet vääristyy helposti, mutta nyt näytti oikeasti helevetin pitkältä. Kiekko sujahti greenikumpareen taakse, ja löytyi lopulta parikymmentä metriä korin takaa. Rakas päiväkirja, 200-metrinen avaus! Sieltä vielä lähestyminen korille ja nostopirkku niin oli hymy aika leveänä.

Ei siis holaria, ei edes eaglea, mutta helvetin hyvä fiilis ja kova polte pelaamaan. Mikolta on tullut jokunen tekstiviesti tässä viime viikolla, etelässäkin siis pelataan kovasti ja Ace Race jatkuu.