Puhe Lyseon 140-vuotisjuhlissa

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, lukiolaiset ja muut paikallaolijat

Siitä on viisi ja puoli vuotta, kun kävin hakemassa valkoisen lakin tältä samalta estradilta. Lyseo oli silloin paikka, johon oli joka aamu mukava tulla. Paikka, jossa on perinteitä mutta samalla tilaa uusille ajatuksille. Paikka, jossa nähdään kavereita ja opetellaan ottamaan vastuuta. Tarinoin teille hetken siitä, mikä vaikutus Kuopion Lyseolla on ollut minun elämääni.

Miksi aikanaan hakeuduin Lyseoon? Olin ollut musiikkiluokalla koko peruskoulun, mutta minusta tuntui, ettei musiikista tule ammattia. Halusin ottaa lukio-opinnot tosissaan. Lyseolla on vankka maine tasokkaana, yleispätevänä lukiona, jossa saa laadukasta opetusta. Isäni ja setäni sekä vanhemmat serkkuni olivat käyneet Lyseon ja muistan päättäneeni jo nuorena, että Lyseoon, Lyseoon. Laitoin yhteishaussa kakkosvaihtoehdoksi reteästi Rautalammin ratsastuslukion. Jälkeenpäin on mietityttänyt, että mitäs jos keskiarvo ei olisikaan riittänyt tänne…

Vuosikurssillani oli laajalla skaalalla eri asioista kiinnostuneita, aktiivisia opiskelijoita. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi oli useita potentiaalisia ehdokkaita, joten totesin tilanteen ja lähdin vuodeksi vaihtoon. Jäin opinnoissa jälkeen kavereistani, mutta vaihtovuoden tärkein tavoite toteutui ja minut valittiin puheenjohtajaksi. Petin tosin tärkeimmän vaalilupaukseni, koska hallituskulut olivat kaudellani korkeat, enkä saanut yrityksistä huolimatta järjestettyä pomppulinnaa kevään grillijuhliin.

Näin alumniperspektiivistä asioita tarkastellessa lukioajat ovat jääneet mieleen monesta muustakin, kuin koulunkäynnistä. Muistan lukioidenväliset salibandyturnaukset, kun ylsimme finaaliin asti kolmena vuonna peräkkäin. Klassikan pojat ihmettelivät tappion jälkeen että mitä täällä tapahtuu, kun luonnontiedelukion kynäniskat näyttivät kaapin paikan. Kahviossa pelattiin ristiseiskaa ja pöytälätkää jokainen välitunti ja hyppytunti. Kehitimme liikuntailtapäivät luomaan yhteishenkeä kouluun. Liikuntailtapäiviä järjestetään kuulemma edelleen! Joka vuosi sodittiin myös vesisota musiikkilukiota vastaan.

Abikeväänä, lukulomien ja kirjoitusten jälkilämmöillä, teillä on edessä tulevaisuuden suunnittelu. Toisilla on päivänselvä näkemys tulevasta työurastaan, joillain taas paletti täysin levällään. Toisten selkeät suunnitelmat saattavat ahdistaa, jos ei itse vielä tiedä, mitä tahtoo tulevaisuudeltaan. Kiinnostuksen kohteet vaihtuvat ja oma identiteetti rakentuu. Mielestäni teidän lukiolaisten ei tarvitse huolestua, vaikka ette vielä tietäisikään, mitä teistä tulee isona. Minä en ainakaan tiennyt.

Seurustelin lukioaikani pari viimeistä vuotta kauniin tytön kanssa, joka aikoi hakea Jyväskylään opiskelemaan luokanopettajaksi. Minäkin olin joskus miettinyt opettajan ammattia, ja romanttisena kaverina, vailla sen suurempia omia suunnitelmia, seurasin tyttöystäväni esimerkkiä. Pääsimme molemmat opiskelemaan Jyväskylään, hän erityisluokanopettajaksi ja minä musiikinopettajaksi. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, olemme kumpikin viittä vaille maistereita ja silloinen tyttöystäväni on tuleva vaimoni.

Lyseosta olen saanut elämänkumppanin lisäksi myös parhaat ystäväni. Monet ihmettelevät mikä pitää kaveripiirimme vuosienkin jälkeen koossa – sitä on kieltämättä itsekin hankala selittää. Nuorena eletyt hetket ja yhdessä aikuisiksi kasvaminen hitsasivat porukkamme tiiviiksi. Asumme eri paikkakunnilla, mutta yhteisten harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden kautta yhteyttä tulee pidettyä lähes päivittäin.

Ajattelen, että elämässä pitää pyrkiä tekemään asioita, joista nauttii. Se ei tarkoita, että kaiken pitäisi olla helppoa. Itsensä haastaminen on tärkeää, koska on vain sinusta itsestäsi kiinni mitä opit ja mitä saat elämältä.

Elämä rakentuu pienistä hetkistä, mitättömältä tuntuvista valinnoista ja sattumuksista. Toisille sopii tavoitteiden asettaminen, toiset toimivat impulsiivisemmin. Jokaisen tehdyn päätöksen takana pitää pystyä seisomaan, ja kun joskus vanhana katsoo elämäänsä taaksepäin, mitään tehtyä tai tekemättä jätettyä ei tarvitse katua.

Luin aikanaan pitkän matematiikan, koska äiti pakotti. Kurssien edetessä ja asian vaikeutuessa panostukseni aineeseen alkoi näkyä arvosanoissa ja ensimmäisten kurssien ysit kääntyivät kevääseen mennessä ylösalaisin. Mietin vaihtoa lyhyeen. Aallonpohjasta kuitenkin noustiin, päätin taistella matematiikan pitkänä loppuun ja sain päättötodistukseen pyöreän kahdeksikon.

Päätös jatkaa osoittautui tärkeämmäksi kuin silloin kuvittelin. Vedin nimittäin viime talvena ässän hihasta, yllätin lähes itsenikin ja hain opiskelemaan lennonjohtajaksi. Olin miettinyt sitä muutaman kuukauden ja päätin hakea, jotten vanhempana harmittele kun ei tullut silloin yritettyä. Monivaiheisten pääsykokeiden jälkeen sain hyväksymiskirjeen, ja aloitan lennonjohto-opinnot ensi syksynä.

Me olemme kaikki erilaisia. Kaikista ei tule presidenttejä, pääministereitä tai rokkitähtiä – eikä tarvitsekaan. Elämäänsä pitää lähteä rakentamaan juuri sillä tavalla kuin itsestä hyvältä tuntuu. Lukio on huikeaa aikaa, Lyseo on huikea lukio ja teillä on huikea määrä valintoja ja mahdollisuuksia edessänne. 

Lopuksi haluan kiittää Lyseon opettajia ja rehtoria siitä, että olette antaneet minulle, kuten tuhansille muillekin, hyvät eväät elämään.

Pitäkää huolta itsestänne ja ystävistänne, te kaikki, ja hoitakaa opiskelu kunnialla. Ei siitä haittaa ole.

Kiitos.