Kenen pää kestää?

Hyvät blogin lukijat, teille uskallan tunnustaa: Minulla on ongelma. Mun pää ei meinaa kestää.

Suunnittelin jo kiertäväni tämän kipeän aiheen ja sivuuttavan sen muutamalla vitsillä, mutta se olisi itsensä pettämistä. Ainoastaan ongelmani rehellisesti kohtaamalla uskon, että voin päästä sen yli. Etenkin pelikaverit tietävät, millaisesta ongelmasta on kyse, mutta selitän sen kaikille muille lukuisille lukijoille tämän päivän pelin kautta.

Kisa lähti tänään kummallisesti liikkeelle. Putkonen mokaili yllättävän paljon ja minä ja Hämppis pelattiin varmaa peliä. Pelin puolessa välissä olin aivan liekeissä ja tein muutamia upeita heittoja, jotka kantoivat minut kahden heiton johtoon Hämppiikseen nähden ja viiden heiton johtoon Putkoseen nähden. Peli vaikutti täysin minulle pelatulta, mutta viimeisellä neljällä väylällä homma romahti. Kun itse lasken, voin tunnistaa niiltä väyliltä vähintään kuusi oikeasti huonoa heittoa. Tulosten valossa tein kyseisille väylille +4-tuloksen, kun Putkonen taisi pelata -2:een. Lopputuloksissa romahdin viimeiseksi, mikä ärsyttää huomattavan paljon.

Mitä siis tapahtui? Huomaan itsestäni, että alkupään väylät tuntuvat sopivan hyvin itselleni ja tunne heittäessä on hyvin rento ja itsevarma. Voi kiskoa kovaakin ja kaikki tuntuu onnistuvan. Viimeisillä väylillä etenkin johtotilanteessa jännitys tuntuu iskevän ja kovaa. Tulee liiallista yrittämistä, vaarallista varmistelua, heitot tuntuvat väkinäisiltä ja myös merkittäviä virhearvioita tapahtuu. Huomaan miettiväni voittamista ja etenkin sitä, miltä tuntuu, jos nyt mokaan.

Ei, ei, ei. Kuulostaa todella pahalta. Jotain on tehtävä.

Selkeitä keinoja vain ei ole mielessä. Mielikuvaharjoittelu on eräs mahdollisuus, jota olen jo onnistuneesti itseni mielestä käyttänytkin. Tarvitsisin jonkin ajatusmallin, jonka avulla saisin tilanteen rennoksi ja keskityttyä vain yksittäiseen heittoon. Jätän tämän kysymyksen nyt avoimeksi tehtäväksi itselleni. Ehkä viikonlopun 12-tuntinen hiihtovaellus synnyttää joitain ajatuksia. Arvostan myös suuresti neuvoja ja vinkkejä, joita teillä olisi minulle tarjota.

Tällä itseäni paljastavalla kirjoituksella tuskin hankin voittajasuosikin viittaa itselleni blogin äänestyksessä, mutta tässä on nyt paljon suuremmasta kyse. Frisbeegolf on peli itseään vastaan ja tykkään erittäin paljon vertauskuvasta harrastuksemme ja elämän välillä. Uskon, että pelin yhteydessä näitä tunteita ja asioita käsittelemällä saavutan myös arvoa arkipäivän tilanteisiin.

P.S. Nooooo, jos nyt kerrotaan tulokset. Eli Oodi Hämppikselle:

Hämppis löysi tänään voimaa ja malttia sisimmästään. Ilmeisesti koko työpäivän ajan suunniteltu pelikirja piti tänään lähes täydellisesti. Varmoja, lähes riskittömiä suorituksia, ei turhaa yliyrittämistä. Vain kaksi birdietä, mutta vain yksi bogey, mikä siivitti Hämppiksen -1-tuloksella voittoon. Hämppis porskutti keskittyneesti tasaisella tahdilla, kun huomio keskittyi Joonan outoihin virheisiin ja minun muutamaan loistoheittoon. Pelin jälkeen Hämppis kertoi, että muutaman kerran blogia kirjoitettuaan se homma alkaa riittää ja jostain vain täytyy löytää keino kehittyä. Aplodit päivän parhaalle.

Ja Joona saakeli, sieltä se tuli, vaikka alku oli taas kankeata. Viimeisillä väylillä tämän miehen hermo ei vaan petä milloinkaan ja birdiet väylille 16 ja 17 siivittivät hänet +1-tulokseen. Itselläni siis +3.

Tasoitukset tällä hetkellä: Hämppis 21,4; Joona 21,65; Ykä 22,15.