Otsikon mukaisesti kirjoitin viime tekstissäni, jossa kutsuin innokkaimmat pelurit viimeisille treeneille Taliin. Myöhemmin ikimuistoiseksi muuttuva keskiviikko aukesi aurinkoisena ja koko työpäivän pieni jännitys levisi kroppaan. Olo oli kuin ei olisi pelannut pitkään aikaan.
Muutaman kerran siinä kai soiteltiin ihan täysin tarpeellisia fiilistelysoittoja kesken päivän Hämppiksen kanssa. Fiilisteltiin yhteistä hyvää oloa ja intoa. Tosissaan lähdetään pelaamaan, mutta täysin paineitta ja positiivisin mielin.
Ennen kierrosta käytiin läpi tavaksi muodostunut huolellinen puttitreeni. Putti on kehittynyt viimeisen kuukauden aikana paljon ja itsevarmuus koko pelissä putin mukana. Yhä vahvemmin mielessä on talvikaudeksi sisäkorin osto...
Kierros lähti molemmilla hyvin käyntiin. Fiksua pelikirjan mukaista peliä. Edes kevyt ruuhka ei saanut mieltämme kiristymään, mikä itse asiassa on aika harvinaista. Midarien hallinta on kehittynyt kummallakin ja se on muuttanut riskejä huomattavasti pienemmäksi ja peliä hurjasti nautinnollisemmaksi. Harvat asiat ovat kivempia kuin haastavan lähestymisen täydellinen onnistuminen...
Etukutonen mulla +2:seen, nähtiinpä kolmosella noin 15 metrin birdiekin. Hämppis kaksi perässä. Seiskalta molemmille bogi, mulle huolimattoman lähestymisen takia, Mikolle hieman epäonnistuneen avauksen kautta. Kasilla koimme härskin ohitusyrityksen, kun kolme tyyppiä pyysi päästä oman kaksikkomme ohi, vaikka kenttä oli aivan tukossa. No, syynä tähän yritykseen varmaan oli molempian täysin epäonnistuneet avaukset. Hämppis kuitenkin torppasi jäätävällä varmuudellaan tämän puolihuolimattoman ohitusyrityksen. Bogit molemmille.
Sitten väylä numero yhdeksän. Pituutta 62 metriä. Honorit mulla. Tosi rento olo. Mako on hyvin hallussa. Puhelin tuttuun tapaan ääneen jotain prosentteja ja lentolinjoja. Yksi kuivaharjoitus. Kuvittelin kiekon radan mielessäni. Sitten pienellä askeleella rento heitto ja... Heitto ei lähtenyt ollenkaan niinkuin kuvittelin! Tarkoitus oli heittää perusnössö heitto reilusti korin eteen! Viimeinen virhe olisi heittää liian kova heitto rinteeltä alas! Kiekko lähti kevyenä hyssenä, aukean oikealta puolelta kaartaen, selvästi liian korkeana ja voimakkaana. Se ei ehtisi hidastua ennen rinnettä. Kiekko kaartaa vasemmalle, korin tasalla. Näillä main Hämppis kuulemma sanoi perinteisesti "holari", itse en sitä tiedostanut. Kiekko lähestyy koria, osuu ketjujen keskelle, vasempaan reunaan, tippuu korin pohjalle ja nousee vielä hetkeksi reunan tasalle. Sitten se pysähtyy korin pohjalle.
Se jäi sinne. Sitä muutamien epäonnistuneiden kilistelyjen jälkeen on kyynistyttänyt itsensä ja odotin koko ajan, että kiekko yhtäkkiä ponnahtaakin ulos korista, tai sitten tipahtaakin korin läpi maahan. Sitäkin nimittäin sattuu. Mutta ei. Sinne jäi. Katsoimme Hämppiksen kanssa toisiamme aivan hämmästyneinä ja huudahdimme jotain sekavaa ja lähes pelokasta. Sitten taas hiljenimme hetkeksi ja sitten se iski! Holari! Vihdoinkin! Ja sitten huudettiin ja halailtiin! Jumankauta! Voin kertoa, että aivan uskomaton olo! On sitä oloa monesti ennakoinut, mutta kyllä se oli vielä mahtavampi, kuin oli kuvitellut.
Saman tien soitto niille, ketkä tätä eniten osaavat arvostaa, Joonakselle ja Joonalle. Pojilta huikeat myötäelämiset. Naama virneessä sekavissa fiiliksissä kuvat korilla ja eteenpäin. Mutta mitä väliä millään enää on? Holari on tehty, kaikki siis elämässä saavutettu. Väylä aivan pipariksi, tupla taskuun. Pelissä siis samassa tilanteessa kuin ennen ysiä :).
Loppukierrokselle sai kuitenkin aivan upean flow'n, molemmat. Peli kulki varmasti, itsevarmuus huipussaan, stressi täysin kateissa. Loppukierrokselta mulle kaks bogia ja yks birdie, lopputulokseksi +5. Oma kolmanneksi paras kierros, meidän porukan all-time neljäs. Hämppis muutaman perässä.
Tämän jälkeen hurjasti iloiten Munkkivuoren alkoon, reppuun shamppanjaa ja laatuoluita ja kotiin juhlaillalliselle. Seuraan liittyivät kämppikseni ja Atte ja Mörä juhlistamaan saavutusta. Ilta päättyi Munkan yökierrokseen. Sain kaikilta pataan. Meinas hetken ärsyttää.
Loppuun sanon, että kyllä holari on lämmittänyt mieltä suuresti näinä päivinä. Vaikka kyse onkin "vain frisbeegolffista" niin onnistumiset tekemisessä, johon keskittyy ja jossa haluaa kehittyä, tuovat aivan käsittämättömän suuren nautinnon. Samalla onnistumiset antavat energiaa ja itseluottamusta elämään yleisesti, myös itse lajin ulkopuolelle. Ja vielä tärkeämpänä: "Happiness is real only when shared". Mitä iloa olisi heittää yksin holari? Kenen kanssa huutaisi ja iloitsisi? Eihän sitä voisi edes laskea holariksi!
Seuraavasta holarista käy kova kisa...
