Tiedätkö sen tilanteen, kun olet ostoksinesi ruokakaupan kassajonossa ja muistat unohtaneesi jonkun tietyn tuotteen? Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko käyt hakemassa sen tai et käy hakemassa sitä. Minulle sattui tänään jokseenkin edellä kuvatun kaltainen tilanne shoppaillessani helsinkiläisessä automarketissa ja päätin valita molemmat ratkaisuvaihtoehdot. Vein ensin ostokseni autoon ja palasin uudelleen kauppaan hakemaan purkin ranskankermaa.
Kello lähestyi neljää, jolloin työikäisten ihmisten työpäivän päättymisen sekä aikaisten iltapäivätuntien kassahenkilöstövajeen yhteisvaikutuksesta jonoja alkaa muodostua. Valitsin lähimpänä parkkipaikkaa olevan kassan numero 1, koska siinä oli lyhyt jono. Noin sekunnin jälkeen tajusin, että edessäni olevat kolme asiakasta ovat mummoja ja jokainen tietää, mitä se tarkoittaa - silloin vaihdetaan kassaa.
Lähdin etenemään kassalinjastoja vilkuillen. Vanhana kaupansetänä kartoitin kanssa-asiakkaiden ostoskärrejä ja tein arvioita kassahenkilöiden suoritusnopeuksista. Lopulta kassa numero 36 näytti sopivalta, edelläni oli vain nuorehko äiti ostoksinaan joululahjaleluja.
Onnittelin itseäni ja laitoin ranskankerman liukuhihnalle My giggling monkeyn, suksien ja lahjapapereiden perään. Hymyilin huomatessani, että suksissa oli viivakoodi kiinni, sillä näissä hommissa piilee aina se vaaran paikka, että hintoja joudutaan selvittelemään soittelemalla osastolle kiusallisen pitkiä puheluita.
Kaikki meni hyvin suksisauvoihin saakka. Niistä puuttui koodi. Tiesin välittömästi ajaneeni miinaan. Taakseni oli kertynyt jo varsin mittava letka ja nopea silmäys naapurikassoille vahvisti, ettei minun kannata lähteä nyt höntyilemään, olenhan seuraavana vuorossa.
Ensimmäinen soitto meni väärälle osastolle. Toiseen ei vastattu. Kolmannella elektroniikkaosaston myyjä lähti etsimään urheiluosaston myyjää, jota ei koskaan löytynyt. Asiakas ehdotti, että käy välissä suutarilla ja tulee sitten ostamaan sauvat erikseen. Hän alkoi maksaa ostoksiaan, mutta ei muistanut pankkikortin tunnuslukua, maksoi sitten toisella kortilla.
Tällä välin meillä muilla jonottajilla oli meneillään hedelmällinen keskustelu herra Murphyn touhuista. Todettiin, että minä olen opiskelija ja he ovat eläkkeellä, joten mitäs tässä nyt kiukuttelemaan, eihän meillä voi olla minnekään kiire, paitsi tänä aamuna oli kun lähdin kouluun ja unohdin auton avaimen sisälle, palasin hakemaan ja huomasin unohtaneeni myös kotiavaimen sisälle, ja huoltomiestä ovea avaamaan odotellessani myöhästyin koulusta. Jos viikonloppuisin panostaisi lepäämiseen, maanantain suorituksilla olisi mahdollisuus mennä paremmin.
Yhdeksältä minuutilta tuntuneiden kahdeksan minuutin jälkeen tuli vuoroni ostaa ranskankerma. Ennen sitä kassalla kuitenkin tehtiin vuoronvaihto ja tauottaja tuli hommiin.
Mikä on tämän tarinan opetus? Ehkä se, ettei pidä valita lyhintä jonoa.
maanantai 9. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
2. luukku: Uusi laji
Näen mahdollisuuteni tulleen ja korkkaan kakkosluukun.
Vuosien aikana olemme huomanneet, että Pussin Tiristäjien toimintaan osallistuu vähintäänkin keskimääräisesti nippeli- ja yleistiedosta kiinnostuneita sekä näitä kahta elämänsä varrella mieleensä painaneita ihmisiä. Ahkeran trivialpursuittaamisen ja yleisen knoppailun innoittamina päätimme kuluneena syksynä lähteä realisoimaan osaamistamme Helsingin iltaelämään, siis pubivisoihin.
Pubivisat vaikuttavat olevan yleistä kansanhupia, sillä valinnanvaraa riittää. Helsingin noin sadasta viikottaisesta visasta Pussin Tiristäjät on vieraillut kolmessa. Joukkueen ydinkaksikon ovat muodostaneet yhdistyksemme toiminnanjohtaja ja rahastonhoitaja. Mukana ovat olleet myös ultimatejaoston ynnä pöytätennisjaoston puheenjohtajat sekä Majakka ja Majakan veli.
Kysymysten taso ja kohderyhmä vaihtelevat jonkin verran kapakasta riippuen. Olemme menestyneet ihan hyvin, voitto on toki edelleen saavuttamatta. Eilen päästiin kuitenkin palkinnoille! Käsikirjoitus oli erikoinen, sillä usein olemme lähteneet viimeiselle kierrokselle takki auki hyvistä asetelmista ja tussaroineet kärkisijat amatöörivirheisiin (klassinen vastausten vaihto, tarpeettoman monimutkainen päättely jne.) Eilisessä visassa olimme masentuneina kärkiviisikon ulkopuolella ennen viimeistä kierrosta. Riskittömällä taktiikalla, järkevällä päättelyllä ja onnistuneilla täsmätiedoilla muut tulivat perävalot edellä vastaan ja me nousimme räikkösmäisesti takaa peräti hopealle.
Kahden miehen joukkueella kakkossijalle, mistä tarina kakkosluukkuun. Palkintosijaakin tärkeämpää oli se, että varmistimme samalla paikkamme Kaislan pubivisakauden finaalissa 5.1.2014! Itämaan yleistietäjät voivat merkitä sen jo kalenteriin, sillä joukkueessa on tilaa loppiaisaaton skabailuun. Olisihan se maukasta avata Pussin Tiristäjien kausi 2014 voitokkaasti...
Vuosien aikana olemme huomanneet, että Pussin Tiristäjien toimintaan osallistuu vähintäänkin keskimääräisesti nippeli- ja yleistiedosta kiinnostuneita sekä näitä kahta elämänsä varrella mieleensä painaneita ihmisiä. Ahkeran trivialpursuittaamisen ja yleisen knoppailun innoittamina päätimme kuluneena syksynä lähteä realisoimaan osaamistamme Helsingin iltaelämään, siis pubivisoihin.
Pubivisat vaikuttavat olevan yleistä kansanhupia, sillä valinnanvaraa riittää. Helsingin noin sadasta viikottaisesta visasta Pussin Tiristäjät on vieraillut kolmessa. Joukkueen ydinkaksikon ovat muodostaneet yhdistyksemme toiminnanjohtaja ja rahastonhoitaja. Mukana ovat olleet myös ultimatejaoston ynnä pöytätennisjaoston puheenjohtajat sekä Majakka ja Majakan veli.
Kysymysten taso ja kohderyhmä vaihtelevat jonkin verran kapakasta riippuen. Olemme menestyneet ihan hyvin, voitto on toki edelleen saavuttamatta. Eilen päästiin kuitenkin palkinnoille! Käsikirjoitus oli erikoinen, sillä usein olemme lähteneet viimeiselle kierrokselle takki auki hyvistä asetelmista ja tussaroineet kärkisijat amatöörivirheisiin (klassinen vastausten vaihto, tarpeettoman monimutkainen päättely jne.) Eilisessä visassa olimme masentuneina kärkiviisikon ulkopuolella ennen viimeistä kierrosta. Riskittömällä taktiikalla, järkevällä päättelyllä ja onnistuneilla täsmätiedoilla muut tulivat perävalot edellä vastaan ja me nousimme räikkösmäisesti takaa peräti hopealle.
Kahden miehen joukkueella kakkossijalle, mistä tarina kakkosluukkuun. Palkintosijaakin tärkeämpää oli se, että varmistimme samalla paikkamme Kaislan pubivisakauden finaalissa 5.1.2014! Itämaan yleistietäjät voivat merkitä sen jo kalenteriin, sillä joukkueessa on tilaa loppiaisaaton skabailuun. Olisihan se maukasta avata Pussin Tiristäjien kausi 2014 voitokkaasti...
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
1. luukku: Eloonjäämiskamppailu
Pussin Tiristäjien perinteisen joulukalenterin perinteinen ensimmäinen luukku sisältää yksinkertaisimmillaan screenshotin onnistuneesta ilmoittautumisesta kyykän maailmanmestaruuskilpailuihin. Tänä vuonna ilmoittautumisesta on kehkeytynyt dramaattinen taistelu aikaa, teknologiaa, nälkää ja kanssakyykkääjiä vastaan.
Otin kyykkäilmoittautumisen vastuulleni, kuten useana aikaisempanakin vuonna. Helppo homma: joulukuun ensimmäisenä herätyskello varmistamaan ylösnouseminen ja puoliltapäivin muutama klikkaus. Olin sivuilla 11.55 ja aktiivisella sivun päivittämisellä varmistin pääsyni ilmoittautumislomakkeelle heti kellon kääntyessä tasaan. Täytin ykkösjoukkueen tiedot ja painoin Lähetä.
Ei, ei se mennyt niin. Ilmoittautumiseni ei jostain syystä onnistunut ja skandaali oli valmis. Kerta toisensa jälkeen järjestelmä herjasi jotain virhettä ja aloin lähestulkoon hyperventiloida.
Lukuisten tuskaisten yritysten jälkeen kaikilla kodin interweb-kykyisillä laitteilla sivustolle ilmestyi helpottava viesti, joka ilmoitti virheen olevan järjestelmässä eikä minussa.
Humanistin näkemyksellä päättelin virheen olevan ilmoittautumislomakkeesta puuttuneessa organisaatiokentässä. Besserwisseröinnin rautaisena ammattilaisena valistin asiasta Tampereen teknillisen yliopiston kyykkäorganisaation järjestelmänvalvojaa.
Terveisin
Joonas Marjanen
Humanisti
Pussin Tiristäjät ry
Sain nopean ja ystävällisen vastauksen, josta rivien välistä on luettavissa, että jospa herra humanisti nyt antaisi meille työrauhan.
- - -
Ilmoittautuminen avattiin uudestaan kello 14.00. Olin haukkana paikalla ja kyllä: Pussin Tiristäjät 1 ja Pussin Tiristäjät 2 ovat starttiviivalla helmikuun puolivälissä!
Otin kyykkäilmoittautumisen vastuulleni, kuten useana aikaisempanakin vuonna. Helppo homma: joulukuun ensimmäisenä herätyskello varmistamaan ylösnouseminen ja puoliltapäivin muutama klikkaus. Olin sivuilla 11.55 ja aktiivisella sivun päivittämisellä varmistin pääsyni ilmoittautumislomakkeelle heti kellon kääntyessä tasaan. Täytin ykkösjoukkueen tiedot ja painoin Lähetä.
Ei, ei se mennyt niin. Ilmoittautumiseni ei jostain syystä onnistunut ja skandaali oli valmis. Kerta toisensa jälkeen järjestelmä herjasi jotain virhettä ja aloin lähestulkoon hyperventiloida.
Lukuisten tuskaisten yritysten jälkeen kaikilla kodin interweb-kykyisillä laitteilla sivustolle ilmestyi helpottava viesti, joka ilmoitti virheen olevan järjestelmässä eikä minussa.
Humanistin näkemyksellä päättelin virheen olevan ilmoittautumislomakkeesta puuttuneessa organisaatiokentässä. Besserwisseröinnin rautaisena ammattilaisena valistin asiasta Tampereen teknillisen yliopiston kyykkäorganisaation järjestelmänvalvojaa.
Moi
Täältä puskista huutelen ja tukin
teidän postilaatikkoa. Ikään kuin asia ei olisi jo teillä tiedossa,
mutta ilmoittautumislomakkeesta puuttui organisaatiokenttä. Onko virhe
siinä?Sain nopean ja ystävällisen vastauksen, josta rivien välistä on luettavissa, että jospa herra humanisti nyt antaisi meille työrauhan.
- - -
Ilmoittautuminen avattiin uudestaan kello 14.00. Olin haukkana paikalla ja kyllä: Pussin Tiristäjät 1 ja Pussin Tiristäjät 2 ovat starttiviivalla helmikuun puolivälissä!
maanantai 25. marraskuuta 2013
Frisbeegolf, nouseva laji + holariuutisia!
Hipsteriaatteen perusideologia on, että underground on coolia: mitä
enemmän tiedät asioista, mistä enemmistö tietää vähän, sitä siistimpi
tyyppi olet. Pitchfork-indiemusiikki ja kasvissyönti ovat geneerisiä
esimerkkejä marginaali-ilmiöistä, jotka ovat valtavirtaistuneet
valtavasti. Filmivalokuvaus on ehkä edelleen semicool, oma tryffelisika
voisi olla jo riittävän omaperäistä ollakseen flanellipaitaisten
viiksinaamojen hyväksyvien nyökkäilyjen arvoinen.
Kohta kymmenen vuotta sitten, ennen kuin hipsterismiä edes tunnettiin(!), Kuopiossa pelattiin frisbeegolfia. Koska laji on loistava, haastava, edullinen ja helppo aloittaa, se on... no, helppoa aloittaa. Samalla tavoin kuin leipäkoneet yleistyivät 90-lukulaisissa keittiöissä, on myös frisbeegolf yleistynyt harrastuksena: naapuri kokeilee ja tykästyy, on siis testattava itsekin.
Kuluneena vuonna olen todennut luultavasti joka pelikerralla, kuinka frisbeegolf ei ole enää hätäisten miesten laji. Juoksukierrokset on saanut unohtaa ja homma on etenkin hyvällä säällä mennyt jonotteluksi. Oikeastihan tämä "koko kansan urheilulaji" on todella hieno juttu, mutta niitä hehkutuksia varten on omat tekstinsä, vaikkapa tämä. Minä keskityn enemmän negatiivisten asioiden esiin tuomiseen.
Hipsteri on hukkunut valtavirtaan.
Sitten asiaan. Eilen pelattiin perinteiset sunnuntain darrapelit kirpeänaurinkoisessa syys-Meilahdessa, paitsi ettei kellään ollut darraa, eivätkä pelit ole nykyään kovin perinteisiä. Osallistujalista osoittautui jälkikäteiskahvipöytäkeskustelussa kenties kauden kovimmaksi: Joona, Mörä ja Joonas.
Pikkupakkanen oli karkoittanut amatöörit, toki yksi keikari toikkaroi areenoilla samettihousuissa ja pikkutakissa. Kierros eteni jouhevan verkkaisesti ja fiilis myötäili ilmanpainetta, oli siis korkealla. Alusta asti kävi selväksi, että perustatsi on tallessa, mutta pelirutiinin tuoma herkkyys ei. Tulokset pysyivät kuitenkin maltillisissa plussalukemissa.
Kierroksen keskivaiheilla Joona nousi honoripaikalle ja pääsi avaamaan väylälle 12 ensimmäisenä. Heittoviivaa merkkaavan puunrungon takana kämmen-Buzzzia lämmitellessään Joona totesi, että tähän on kyllä hankala tehdä holaria ja Mörä kertoi miten oli meinannut heittää holarin tähän nimenomaiseen koriin avatessaan 14:lle. Hekoteltiin ja Joona heitti. Pam!
Joonan kauden toinen ja uran seitsemäs, Pussin Tiristäjien kauden kolmas ja historian viidestoista hole-in-one oli mukissa voimalla ja taidolla.
Fiilis nousi luonnollisesti entisestään ja kierrosta jatkettiin vähintään yhtä innokkaina kuin aiemmin. Alettiin suunnitella holarijuhlia samalle illalle, tai itse asiassa lyötiin suunnitelmat lukkoon.
Väylällä 15 Mörä tarinoi, kuinka toissa pelikerralla oli kilauttanut piikkisuoran avauksen yläraudasta pihalle. Ensimmäinen holari antaa siis odottaa itseään. Edellisen väylän pirkkujen turvin Joonas ja Joona avasivat ensin roisisti lyhyeksi ja roisisti pitkäksi. Kankipaikalla heittovuoroon tuli Mörä, joka sen enempää miettimättä heitti Valkyriella sellaisen avauksen, mitä tälle väylälle usein heitetään ja jonka kuuluisi aina mennä sisään. Kiekko kiersi kelon, feidasi nätisti ja pam!
Kohta kymmenen vuotta sitten, ennen kuin hipsterismiä edes tunnettiin(!), Kuopiossa pelattiin frisbeegolfia. Koska laji on loistava, haastava, edullinen ja helppo aloittaa, se on... no, helppoa aloittaa. Samalla tavoin kuin leipäkoneet yleistyivät 90-lukulaisissa keittiöissä, on myös frisbeegolf yleistynyt harrastuksena: naapuri kokeilee ja tykästyy, on siis testattava itsekin.
Kuluneena vuonna olen todennut luultavasti joka pelikerralla, kuinka frisbeegolf ei ole enää hätäisten miesten laji. Juoksukierrokset on saanut unohtaa ja homma on etenkin hyvällä säällä mennyt jonotteluksi. Oikeastihan tämä "koko kansan urheilulaji" on todella hieno juttu, mutta niitä hehkutuksia varten on omat tekstinsä, vaikkapa tämä. Minä keskityn enemmän negatiivisten asioiden esiin tuomiseen.
Hipsteri on hukkunut valtavirtaan.
Sitten asiaan. Eilen pelattiin perinteiset sunnuntain darrapelit kirpeänaurinkoisessa syys-Meilahdessa, paitsi ettei kellään ollut darraa, eivätkä pelit ole nykyään kovin perinteisiä. Osallistujalista osoittautui jälkikäteiskahvipöytäkeskustelussa kenties kauden kovimmaksi: Joona, Mörä ja Joonas.
Pikkupakkanen oli karkoittanut amatöörit, toki yksi keikari toikkaroi areenoilla samettihousuissa ja pikkutakissa. Kierros eteni jouhevan verkkaisesti ja fiilis myötäili ilmanpainetta, oli siis korkealla. Alusta asti kävi selväksi, että perustatsi on tallessa, mutta pelirutiinin tuoma herkkyys ei. Tulokset pysyivät kuitenkin maltillisissa plussalukemissa.
Kierroksen keskivaiheilla Joona nousi honoripaikalle ja pääsi avaamaan väylälle 12 ensimmäisenä. Heittoviivaa merkkaavan puunrungon takana kämmen-Buzzzia lämmitellessään Joona totesi, että tähän on kyllä hankala tehdä holaria ja Mörä kertoi miten oli meinannut heittää holarin tähän nimenomaiseen koriin avatessaan 14:lle. Hekoteltiin ja Joona heitti. Pam!
Joonan kauden toinen ja uran seitsemäs, Pussin Tiristäjien kauden kolmas ja historian viidestoista hole-in-one oli mukissa voimalla ja taidolla.
Fiilis nousi luonnollisesti entisestään ja kierrosta jatkettiin vähintään yhtä innokkaina kuin aiemmin. Alettiin suunnitella holarijuhlia samalle illalle, tai itse asiassa lyötiin suunnitelmat lukkoon.
Väylällä 15 Mörä tarinoi, kuinka toissa pelikerralla oli kilauttanut piikkisuoran avauksen yläraudasta pihalle. Ensimmäinen holari antaa siis odottaa itseään. Edellisen väylän pirkkujen turvin Joonas ja Joona avasivat ensin roisisti lyhyeksi ja roisisti pitkäksi. Kankipaikalla heittovuoroon tuli Mörä, joka sen enempää miettimättä heitti Valkyriella sellaisen avauksen, mitä tälle väylälle usein heitetään ja jonka kuuluisi aina mennä sisään. Kiekko kiersi kelon, feidasi nätisti ja pam!
Mörän uran ensimmäinen ja Pussin Tiristäjien historian kuudestoista holari syntyi vartti edellisestä. Tuuletusta voisi kuvailla yllättyneeksi, iloiseksi, jopa riehakkaaksi. Se oli fantastinen hetki.
Joonakselle ei jäänyt viimeisellä väylällä muuta mahdollisuutta kuin tehdä holari. Ei se nyt hirveän kaukana ollut, mutta oli silti sääli jäädä vähän ulkopuoliseksi tässä holariherkässä seurassa. Voitin sentään poolin kunniakkaalla tuloksella 0.
Käytiin tenniskeskuksen kahviossa holarikahveilla, me kaikki tällä kaudella holarin tehneet miehet, ja lähdettiin tahoillemme etukäteisfiilistelemään illan holarijuhlia kaisaniemeläisessä kapakassa. Juhlat olivatkin siinä mielessä menestys, että kumpikaan holarintekijä ei ollut paikalla. Onnea kuitenkin ja kiitos juhlista, oli hauskaa!
Tosimiesten pelikelit alkavat olla käsillä. Tänä vuonna talvi on myöhässä, vuosi sitten pelailtiin nimittäin tämänmoisessa säässä. Kireitä simoja ja hyvää Pussin Tiristäjien perinteisen joulukalenterin odotusta!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Holari #2 ja muita kuulumisia
Kulunut viikonloppu, kuten tämän seurueen viikonloput yleensäkin, oli toimintaa, onnistumisia ja gloriaa täynnä. Otin lauantai-iltapäivänä puhelun maineikkaalle Hämppikselle, joka vietti taukoa Nesteen baarissa matkalla kohti Jämsän metsiä muiden peliveljien kanssa. Minä, kotiinjäävä varamies, olin muutamaa hetkeä aiemmin ollut pelaamassa frisbeegolfia Jyväskylän Harjun kuusiväyläisellä kirjailija-Arton kanssa ja kuinka ollakaan – napautin kaiken nähneellä Makollani yhteisömme kauden toisen ja samaten urani toisen hole in onen kolmannen kierroksen aluksi 59-metriselle ykkösväylälle!
Tarina jatkuu, kunhan olet laskenut numeraalit edellisestä lauseesta.
Olin lähdössä illaksi Tampereelle ystäväni maisterisjuhliin, jotka muutettiin tietenkin holarijuhliksi. Samalla hetkellä, kun Jukolan viestin lähtölaukaus kajahti Jämsänkoskella, napattiin seuraava kuva.
Jukolassa salanimella Pussin Kiristäjät esiintynyt Pussin Tiristäjät suoritti läpi yön loistavasti. Rastit löytyivät ja kuten aina, lopputuloksissa ollaan huomattavasti lähtönumeroa korkeammalla sijalla. Hienoa poijjaat, kotiinjäävää varamiestä ei olla näillä näytöillä edelleenkään nostamassa joukkueeseen tulevina vuosina! Kotiinjäänyt varamies suoritti silti loistavasti Tampereen yöelämässä holariaan juhlien.
Samalla hetkellä, kun Jukolan viestissä Aapo luovutti viestikapulan Simeonille, koettiin Tampereen pääkadulla merkittävä flashback helmikuulta:
Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin: viikonlopun jälkeen koitti maanantai.
Ei mutta hetkinen, kellohan on puoli yksi ja join juuri aamukahvin kotona. Olen lomalla! Sitä paitsi huomenna alkaa juhannuksen vietto ja Suuri Seikkailu Skellefteåån! Voi morjens!
Tarina jatkuu, kunhan olet laskenut numeraalit edellisestä lauseesta.
Olin lähdössä illaksi Tampereelle ystäväni maisterisjuhliin, jotka muutettiin tietenkin holarijuhliksi. Samalla hetkellä, kun Jukolan viestin lähtölaukaus kajahti Jämsänkoskella, napattiin seuraava kuva.
Jukolassa salanimella Pussin Kiristäjät esiintynyt Pussin Tiristäjät suoritti läpi yön loistavasti. Rastit löytyivät ja kuten aina, lopputuloksissa ollaan huomattavasti lähtönumeroa korkeammalla sijalla. Hienoa poijjaat, kotiinjäävää varamiestä ei olla näillä näytöillä edelleenkään nostamassa joukkueeseen tulevina vuosina! Kotiinjäänyt varamies suoritti silti loistavasti Tampereen yöelämässä holariaan juhlien.
Samalla hetkellä, kun Jukolan viestissä Aapo luovutti viestikapulan Simeonille, koettiin Tampereen pääkadulla merkittävä flashback helmikuulta:
Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin: viikonlopun jälkeen koitti maanantai.
Ei mutta hetkinen, kellohan on puoli yksi ja join juuri aamukahvin kotona. Olen lomalla! Sitä paitsi huomenna alkaa juhannuksen vietto ja Suuri Seikkailu Skellefteåån! Voi morjens!
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Holari
Joona Putkonen on tehnyt hole-in-onen Meilahdessa 15. väylällä TOISTA VUOROKAUTTA SITTEN!!!! Toisille nämä hommat on niin arkipäivää, ettei uutiskynnys enää ylity!!!
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Missä keskustelu velloo?
Huh huh, kylläpä tyrmistys oli melkoinen, kun avasin valtiollisen mediayhtiön uutissivuston äskettäin!
Oliko kaikki frisbeeliiton taivutteluun käytetty aika valunut hukkaan? Kiertelin ympyrää olohuoneessa ja tunsin seinien kaatuvan päälleni. Juoksin äkkiä naulakolle ja vedin foliohatun syvälle päähäni, tarkemmin miettien työnsin pääni syvälle foliohattuun, ja yritin koota ajatuksiani. Onneksi tilanne ratkesi pian:
Oliko kaikki frisbeeliiton taivutteluun käytetty aika valunut hukkaan? Kiertelin ympyrää olohuoneessa ja tunsin seinien kaatuvan päälleni. Juoksin äkkiä naulakolle ja vedin foliohatun syvälle päähäni, tarkemmin miettien työnsin pääni syvälle foliohattuun, ja yritin koota ajatuksiani. Onneksi tilanne ratkesi pian:
Nyt on taas helpompi hengittää ja valmistautua tulevaan golfkauteen!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Osavuosikatsaus I/2013
Kuulemme korvissamme vaativan lukijakuntamme loittonevat askeleet. Miksei Pussin Tiristäjien blogiin tule koskaan mitään uutta?
No niinpä! Vuoden ensimmäinen kvartaali on takana, joten on paikallaan laatia ensimmäinen osavuosikatsaus.
Mitä olemme tehneet? Emme juuri mitään. Paitsi että pelattiin maaliskuisessa Meilahdessa matalan profiilin Talvimasterit, jotka olivat ehkä vähän epäviralliset, koska Putkonen voitti ja Ykä ei ollut paikalla.
No niinpä! Vuoden ensimmäinen kvartaali on takana, joten on paikallaan laatia ensimmäinen osavuosikatsaus.
Mitä olemme tehneet? Emme juuri mitään. Paitsi että pelattiin maaliskuisessa Meilahdessa matalan profiilin Talvimasterit, jotka olivat ehkä vähän epäviralliset, koska Putkonen voitti ja Ykä ei ollut paikalla.
Lukijamittari on raksuttanut tasaisesti läpi pitkän kevään, vaikka sisällöntuotanto on ollut vaatimatonta. Blogiin on perinteisesti tultu pesäpallokentän pituuksiin liittyvillä hakusanoilla. Joku taas lienee hakenut ohjelmaa merkkipäiväjuhliinsa, ja päätynyt haulla "synttäripelit" aivan väärään paikkaan. Mystisin haku, joka blogiimme on johtanut on "taitavaa jalkatyöskentelyä pussin kanssa." Täh?
torstai 14. helmikuuta 2013
Susikoira Roin penkkarit
Kauan sitten, susikoira Roin ollessa vielä nuori lukiolaispoika, hän asusteli Helsingissä, maineikkaassa Munkkiniemen kaupunginosassa. Susikoira Roi jakoi suuren asunnon kolmen charmantin kämppiksen kanssa.
Roilla oli tapana kuljeskella kotona huonosti istuva puvuntakki sekä ylhäältä leveät ja alhaalta pillit housut yllään – kuin Timo Soini konsanaan. Tälle perussuomalaiselle kostyymille tavattiin naureskella usein Munkan yhteisissä illanistujaisissa.
Kun susikoira Roin lukio-opinnot alkoivat olla loppusuoralla ja kalenterit käännettiin abikevääseen, alettiin Munkan kommuunissa pohtia Roille asua penkkaripäivään. Erilaisia vaihtoehtoja puntaroitiin ja lopulta Roi valitsi mursupuvun.
Penkkaripäivä koitti ja Roi veti mursunaamarin päähänsä. Perussuomalaisten jäsenkirja povitaskussaan mursuhahmo astui helmikuiselle Munkkiniemen puistotielle, otti suuntiman kohti lukiotaan ja siellä odottavia penkkarirekkoja.
Munkan kämppikset tulivat puolenpäivän aikoihin keskustaan seuraamaan penkkariajeluita. Joku siinä ohimennen, mielestään nokkelasti ja erittäin kaukaa hakien tokaisi, että harva mursupukuinen penkkaroi niin kuin persupukuinen munkka-Roi.
Roilla oli tapana kuljeskella kotona huonosti istuva puvuntakki sekä ylhäältä leveät ja alhaalta pillit housut yllään – kuin Timo Soini konsanaan. Tälle perussuomalaiselle kostyymille tavattiin naureskella usein Munkan yhteisissä illanistujaisissa.
Kun susikoira Roin lukio-opinnot alkoivat olla loppusuoralla ja kalenterit käännettiin abikevääseen, alettiin Munkan kommuunissa pohtia Roille asua penkkaripäivään. Erilaisia vaihtoehtoja puntaroitiin ja lopulta Roi valitsi mursupuvun.
Penkkaripäivä koitti ja Roi veti mursunaamarin päähänsä. Perussuomalaisten jäsenkirja povitaskussaan mursuhahmo astui helmikuiselle Munkkiniemen puistotielle, otti suuntiman kohti lukiotaan ja siellä odottavia penkkarirekkoja.
Munkan kämppikset tulivat puolenpäivän aikoihin keskustaan seuraamaan penkkariajeluita. Joku siinä ohimennen, mielestään nokkelasti ja erittäin kaukaa hakien tokaisi, että harva mursupukuinen penkkaroi niin kuin persupukuinen munkka-Roi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)