Kohta kymmenen vuotta sitten, ennen kuin hipsterismiä edes tunnettiin(!), Kuopiossa pelattiin frisbeegolfia. Koska laji on loistava, haastava, edullinen ja helppo aloittaa, se on... no, helppoa aloittaa. Samalla tavoin kuin leipäkoneet yleistyivät 90-lukulaisissa keittiöissä, on myös frisbeegolf yleistynyt harrastuksena: naapuri kokeilee ja tykästyy, on siis testattava itsekin.
Kuluneena vuonna olen todennut luultavasti joka pelikerralla, kuinka frisbeegolf ei ole enää hätäisten miesten laji. Juoksukierrokset on saanut unohtaa ja homma on etenkin hyvällä säällä mennyt jonotteluksi. Oikeastihan tämä "koko kansan urheilulaji" on todella hieno juttu, mutta niitä hehkutuksia varten on omat tekstinsä, vaikkapa tämä. Minä keskityn enemmän negatiivisten asioiden esiin tuomiseen.
Hipsteri on hukkunut valtavirtaan.
Sitten asiaan. Eilen pelattiin perinteiset sunnuntain darrapelit kirpeänaurinkoisessa syys-Meilahdessa, paitsi ettei kellään ollut darraa, eivätkä pelit ole nykyään kovin perinteisiä. Osallistujalista osoittautui jälkikäteiskahvipöytäkeskustelussa kenties kauden kovimmaksi: Joona, Mörä ja Joonas.
Pikkupakkanen oli karkoittanut amatöörit, toki yksi keikari toikkaroi areenoilla samettihousuissa ja pikkutakissa. Kierros eteni jouhevan verkkaisesti ja fiilis myötäili ilmanpainetta, oli siis korkealla. Alusta asti kävi selväksi, että perustatsi on tallessa, mutta pelirutiinin tuoma herkkyys ei. Tulokset pysyivät kuitenkin maltillisissa plussalukemissa.
Kierroksen keskivaiheilla Joona nousi honoripaikalle ja pääsi avaamaan väylälle 12 ensimmäisenä. Heittoviivaa merkkaavan puunrungon takana kämmen-Buzzzia lämmitellessään Joona totesi, että tähän on kyllä hankala tehdä holaria ja Mörä kertoi miten oli meinannut heittää holarin tähän nimenomaiseen koriin avatessaan 14:lle. Hekoteltiin ja Joona heitti. Pam!
Joonan kauden toinen ja uran seitsemäs, Pussin Tiristäjien kauden kolmas ja historian viidestoista hole-in-one oli mukissa voimalla ja taidolla.
Fiilis nousi luonnollisesti entisestään ja kierrosta jatkettiin vähintään yhtä innokkaina kuin aiemmin. Alettiin suunnitella holarijuhlia samalle illalle, tai itse asiassa lyötiin suunnitelmat lukkoon.
Väylällä 15 Mörä tarinoi, kuinka toissa pelikerralla oli kilauttanut piikkisuoran avauksen yläraudasta pihalle. Ensimmäinen holari antaa siis odottaa itseään. Edellisen väylän pirkkujen turvin Joonas ja Joona avasivat ensin roisisti lyhyeksi ja roisisti pitkäksi. Kankipaikalla heittovuoroon tuli Mörä, joka sen enempää miettimättä heitti Valkyriella sellaisen avauksen, mitä tälle väylälle usein heitetään ja jonka kuuluisi aina mennä sisään. Kiekko kiersi kelon, feidasi nätisti ja pam!
Mörän uran ensimmäinen ja Pussin Tiristäjien historian kuudestoista holari syntyi vartti edellisestä. Tuuletusta voisi kuvailla yllättyneeksi, iloiseksi, jopa riehakkaaksi. Se oli fantastinen hetki.
Joonakselle ei jäänyt viimeisellä väylällä muuta mahdollisuutta kuin tehdä holari. Ei se nyt hirveän kaukana ollut, mutta oli silti sääli jäädä vähän ulkopuoliseksi tässä holariherkässä seurassa. Voitin sentään poolin kunniakkaalla tuloksella 0.
Käytiin tenniskeskuksen kahviossa holarikahveilla, me kaikki tällä kaudella holarin tehneet miehet, ja lähdettiin tahoillemme etukäteisfiilistelemään illan holarijuhlia kaisaniemeläisessä kapakassa. Juhlat olivatkin siinä mielessä menestys, että kumpikaan holarintekijä ei ollut paikalla. Onnea kuitenkin ja kiitos juhlista, oli hauskaa!
Tosimiesten pelikelit alkavat olla käsillä. Tänä vuonna talvi on myöhässä, vuosi sitten pelailtiin nimittäin tämänmoisessa säässä. Kireitä simoja ja hyvää Pussin Tiristäjien perinteisen joulukalenterin odotusta!
