Susikoira Roin joulunpyhät olivat kuluneet perheen kanssa yhdessäolon merkeissä. Marsipaanista muovaillut Jeesus-lapset olivat huvittaneet Roin sukua koko talvisen ja lumisen joulun. Tapaninpäivänä koko perhe istui metsämökkinsä hämärissä pelaamassa lautapelejä. Juuri nyt pelattiin Susikoira Roin ehdotonta suosikkia jatsia, sillä hän, tunnetusti näppäränä tassuistaan, oli lyömättömän kova nopanheittäjä. Ei ollut tavatonta Roin pisteet lähentelivät maksimia.
Tuvan lämmössä ja muorin lihapatojen ääressä maalliset murheet unohtuivat. Nopat kolisivat pöydällä ja iloinen naurunremakka täytti huoneen tuon tuosta. Roin isä lisäsi puita takkaan ja huomasi klapien olevan loppumaan päin. Hän oli arvioinut joulun takkapuutarpeen väärin, sillä liiterikin ammotti tyhjyyttään. "Kukas kävisi tekemässä lisää polttopuita?" isä-Roi kysyi. Susikoira Roi oli juuri heittovuorossa, mutta hän huikkasi hoitavansa homman oman vuoronsa jälkeen.
Jälleen yhden kutosjatsin heitettyään Susikoira Roi vetäisi kettuturkin yllensä, nappasi kaksipuoleisen kirveen porstuan seinustalta ja nelisti metsään. Roi löysi nopeasti polttopuuksi soveltuvan kelohongan, jonka hän ensin kaatoi tapparallaan, sitten pilkkoi polttopuiksi ja lopuksi kantoi aimo satsin klapeja sisään tupaan takan vierustalle.
Jatsipelin heittokierros oli juuri parahiksi ehtinyt kiertää pöydän ja Susikoira Roi pääsi suoraan puunhakureissultaan heittovuoroon, hän heitti pienen suoran. Roin sukkelaa suoriutumista takkapuutehtävästä ihmeteltiin kovasti ja koko suku totesi yhteen ääneen: "Harva nopsana tapparoi, niin kuin Tapsana noppa-Roi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti